ELO-SYYSKUU / LOKA-MARRASKUU / JOULU-TAMMIKUU /



22.4.2008 RCKT: NUMEROMME ON YKSI, EI MIKÄÄN MUU…

Rauhaisan vapaapäiväinen BudaBest otti meidät vastaan MM-kisaviikon maanantaina, toisena pääsiäispäivänä. Rockettesin päiväohjelmaan matkustuksen lisäksi kuuluikin rento vapaapäivän vietto makoisine päiväunineen. Tiistaina pääsimme treenaamaan jo kesällä meille tutuksi tulleisiin maisemiin. Iloksemme kisahotellin ja jäähallin lähistöllä ollut ”ostosparatiisi” oli kesän jäljiltä valmistunut ja avannut ovensa. Tapamme mukaisesti toiminnastamme löytyi kiitettävää tehoa myös shoppailun saralla. Illalla kävimme yhdessä syömässä keskustassa ravintolassa, jonka ruokatilaussysteemi ja yrttitarha keskellä ravintolaa olivat monelle meistä uusia, mutta toimivia tuttavuuksia.

Keskiviikkona rupesivat viralliset MM-harkat rullaamaan. Päivä taittuikin rattoisasti verkaten, harkaten, verkaten, tankaten, leväten, verkaten, harkaten, verkaten, tankaten… Kaikkia sopivassa suhteessa useaan otteeseen. Ehtipä jokunen RCKT käydä vinguttelemassa Vesojaan ja Visojaankin vielä illemmalla.

Varhainen torstaiaamu aukeni meille aurinkoisena. Päivän ohjelmaan kuului jälleen viralliset 2 x 20min harkat, jotka luistelimme tunteella ja taidolla. Olipa joukkio fanejamme jaksanut karistaa unihiekat silmistään ja tulla kannustamaan meitä jo aamutuimaan. Iltapäivän ohjelmaan kuului vierailu suurlähetystössä ”tois puol jokkee” eli pääsimme vierailemaan myös Budan puolelle yhdessä Suomen toisen joukkueen Marigold IceUnityn kanssa. Illalla kapteenistomme osallistui arvontatilaisuuteen, jossa Taiski tempaisi meille lyhytohjelmaluistelunumeron 11.

Perjantaina sitten päästiinkin itse asiaan – kisaamaan! Jo kisaharkkaamme seuraamaan oli saapunut ilahduttavan runsaslukuisesti väkeä suomenlippuineen ja kannustuslakanoineen. Päivän edetessä kohti ehtoota tunnelma tiivistyi taivaisiin, kirjaimellisesti. Tsemppipiirimme suorastaan tihkui tunnetta, loisti liikuttuneisuutta, kumpusi yhteenkuuluvuutta ja sisälsipä se hitusen haikeuttakin. Oli Ave Marian aika.

Team Finland 1 kuulutettiin jäälle ja elämys oli taattu – niin ohjelmaa luistelleille kun sitä katsomosta käsin seuranneille. Tätä ohjelmaa tulee ikävä! Luistelimme lyhytohjelmamme hyvin. Pisteet eivät olleet sitä luokkaa, mitä olimme odottaneet, joten jännättävää riitti, olihan oman luistelumme jälkeen vielä puolet MM-kilpailun joukkueista luistelematta. Lyhytohjelmakilpailun loputtua olimme 2.sijalla heti Ruotsin Team Surprisen jälkeen, ennen Suomen kakkosjoukkuetta. Illalla Kaija Kei jakoi lyhytohjelman jälkeiset pikku-mitalit meidän onnellisiin kauloihimme.

…SISARKUNTAMME ON…VOITTAMATON…

Hartaasti odotettu lauantain ”pelipäivä” koitti vihdoin. Keskittynyt, valpas Rockettes oli valmis ottamaan päivän haasteet vastaan askel askeleelta. Kisaharkka luisteltiin tapamme mukaan vakuuttavasti. Akut ladattiin täyteen latinkiin iltaa varten. Hotellin käytävässä rento, keskittynyt ja päättäväinen joukko naisia viimeisteli itseänsä pienintäkin yksityiskohtaa myöten valmiiksi illan suurille kentille.

Oli aistikasta saapua MM-halliin ja istuskella hetki katsomossa haistellen kilpailun tunnelmaa ennen kun lähdimme verkkaamaan. Niinpä siinä kävi, että onnistuimme vapaaohjelmankin tsemppipiirissä koskettamaan itseämme ja toisiamme poikkeuksellisen paljon. Uhkapeliä Casinolla-ohjelma synnytettiin elokuussa 2007 BudaBestissä. Nyt Uhkapeli oli kypsynyt aikuisen naisen mittoihin, ja oli aika luistella tämä mieluinen ohjelmamme viimeisen kerran, jälleen BudaBestissä. Tunne oli huikea, ympyrä sulkeutui, ohjelmamme oli tullut kotiinsa. Hallin katsomo leimahti sinivalkoisiin liekkeihin ja katsomo pauhasi:” ROOO…CKEEEET…TES” meidän – Suomen ykkösjoukkueen astuessa jäälle.

Katsomo hiljeni kunnioittavasti asetuttuamme peliasetelmiin. Yks, kaks, kol, MSJ ja ensimmäiset panokset kilahtivat pöytään… Vajaat viisi minuuttia myöhemmin katsomo roihusi jälleen sinivalkoisena. On vaan niin käsittämättömän hieno tunne ojentaa, niiata, kuunnella polvistuneena, katse jäähän luotuna, käsi sydämellä jäähallin täydeltä pauhaavia suosionosoituksia moisissa kisoissa. Sanoisin, yksi hienoimpia hetkiä koko kisassa, jolloin ajan toivoisi pysähtyvän!

Luistelimme jäädytyksen jälkeisten kuuman ryhmän joukkueiden ensimmäisenä, emmekä tehneet lähellekään ennätyspisteitä, joten piinaavia jännityksen hetkiä oli luvassa. Siirryimme katsomoon seuraamaan kilpailun loppuun. Kisa eteni kohti loppuaan, eivätkä yltäneet muutkaan kuuman ryhmän joukkueet omiin piste-ennätyksiinsä. Kun viimeiset pisteet kajahtivat julki, eikä yksikään joukkue pystynyt pisteillään meidän vapaaohjelmaamme peittoamaan, penkkirivistömme räjähti! Meistä oli juuri tullut MAAILMAN MESTAREITA! Taju oli lähteä sillä sekunnilla! OLEMME MAAILMAN MESTAREITA 2008!!! Itkuhan siinä pääsi. Ja sen mitä vetisteleviltä silmiltään tulostaululle näki, oli oikeasti unelmanäky, joka oli totta, vaan NIIIIN TOTTA!

Ja lisää unohtumattomia Suuria Suuria hetkiä oli luvassa. Meidät kuulutettiin jäälle maailman mestareina 2008. Palkintojenjako oli silkkaa suitsutusta, nautimme, voi herran jestas että nautimmekaan!!! Kauloihimme ripustettiin kultaiset maailman mestaruusmitalit, aivan tajunnanräjäyttävää! Maamme-laulu soi maailman mestareille, meille – Rockettesille. Sillä hetkellä tuskin koko Universumista löytyi onnellisempia naisia. Fanijoukkomme hädin tuskin pysyivät kaukalon laitojen ulkopuolella, niin jipoissaan elivät hekin yhteistä hetkeämme. Salamavalot räiskyivät, joku katsomossa ei pystynyt lopettamaan käsiensä taputtamista, Borkkari sai Presidentiltä puhelun, Roksuja polvistui suutelemaan jäätä, onnenkyyneleet valuivat ihmisten poskilla ja valokuvien otolle ei meinannut tulla loppua lainkaan.

Hetan ja Tupsun tultua doping-testistä sekä Taiskin ja Annikin vapauduttua pressistä, oli aika poistua jäähallista ja siirtyä kohti hotellin edessä odottavaa fanijoukon muodostamaa äänekästä ja riehakasta kunniakujaa. Siirryimme koko kansakunta hotelliin pikkuruiseen huoneeseen, jossa eri tahot esittivät puheita ja onnitteluita tuoreille maailman mestareille.

Nopea vaatteiden vaihto ja seuraavaksi kävimme heilahtamassa skaters partyssa, jossa joka toinen vastaantulija halusi ottaa meistä valokuvia. Vihdoin DJ soitti toivomamme kappaleen, jonka lauloimme raikuen ja nauttien siitä ja sen sanoista täysin siemauksin! Oli aika palata takaisin hotelliin, syödä(ja ruokkia kerrosnaapurimmekin;)), pakata ja käydä nukkumaan, maailman mestareina 2008.

…WE ARE THE CHAMPIONS… OF THE WORLD!



23.3.2008 TUPSU:
Sunnuntaina 16.3 pidimme jätskikekkerit Sallalla. Salla oli hankkinut huippuhyvän valikoiman erilaisia jätskejä, keksejä, marjoja, kastikkeita ja tietty kermavaahtoa! Oli todella makoisat pikkupartyt! Illan aikana jaoimme myös toisillemme tehdyt yllärikortit. Ne oli SUPERIHANIA!!! :)

Viime viikot ovat menneet vain luistelusta nauttien ja ohjelmia MM- kisakuntoon hioen. Tänään oli kauden viimeiset treenit täällä koti- Suomessa. Kaisa oli varustautunut treeneihin kynttilöin ja jäällä olikin mitä ihanin tunnelma. Tuli vaan sellainen fiilis, että oi JES!!!!

Huomenna starttaa kone kohti Budapestia. Sormissani kihelmöi ja malttamattomana odotan pääsyä tunnustelemaan MM-kisojen ainutlaatuista tunnelmaa. Rockettes, Team Finland 1 pääsee nauttimaan täysin rinnoin siitä kaikesta, mitä ensi viikko tuo tullessaan.



5.3.2008 RCKT:
DOM TUFFASTE, DOM STARKASTE, DOM GRYMMASTE, DOM VACKRASTE

“SUOMEN MESTARI vuonna 2008 on ROCKETTES, Helsingin Taitoluisteluklubi”. Noita sanoja moni meistä on odottanut pienen ikuisuuden. Nyt – vihdoin korviamme hivelivät nuo sanat, sisimpiämme kihelmöi järjetön ilo, silmäkulmiamme kostutti valtaisa onnellinen liikutus ja käsivarsiamme suuriin tuuletuksiin nostatti tyytyväisyys, aina uudestaan ja uudestaan. Kyllä tämä elämä osaakin olla ihanaa! Eikä tätä tunnetta hevillä unohda – koskaan!

Lauantaina aurinko lähetti keltaisen hohtavia säteitään kaikkien Helsingin jäähallin SM-tunnelmaan saapuvien iloksi. Hallin käytävillä ja katsomossa kuhisi innostuksesta hykertelevää muodostelmaväkeä. Oli ihanaa nähdä joukkuetovereidensa nauttivan joka hetkestä joka solullaan. Ja oli huvittavaa nähdä fanikansaamme täpinöissään intopiukeilemassa ;). Lyhytohjelmakilpailussa onnistuimme virittäytymään Ave Marian syövereihin läsnäolollamme täysin. Luistelimme taidokkaasti, vahvasti mutta herkästi ja onnistuimme ansaitsemaan ennätyspisteet lyhytohjelmasta. Ja kovin palkitsevaa päivän päätteeksi oli myös se, että sijoituimme lyhytohjelmallamme SM-kilpailuiden kärkeen.

Sunnuntaina edellispäivän auringonpaiste oli vaihtunut uhkaavasti räntäsateeksi. Mutta sisällä jäähalli-ilmastossa tunnelma sen kun kasvoi, ja uhkat olivat aivan muualla kuin räntäsateessa. Vapaaohjelmassa uppouduimme uhkapelin juonenkäänteisiin taituroiden casinolla riskejä kaihtamatta… Emme antaneet riskien häiritä huikeaa iltaamme. Luistelimme itsemme ja monet muut onnellisiksi ansaiten tiukan kilpailun parhaat vapaaohjelmapisteet. Suomenennätyspistein 221,80 meidät kruunattiin Suomen mestareiksi 2008! Ja voi kuinka hyvältä voikaan tuntua olla Jääaikamaljan haltija 2008! Wohoo!

MM-kisapaikkamme olimme jo ansainneet voittamalla kaikki kauden aikaisemmat kilpailut, mutta SM-kilpailuiden perusteella meidät nimettiin lähtemään MM-mittelöihin statuksella TEAM FINLAND 1 !!! Kaiken tämän innoittamana olemme saaneet huikeaa potkua pakertaa itseämme kahta kovempaan kuntoon kohti edessä siintävää Budapestiä!

Viikonlopun teemaksi meille pulpahti PLEASURE. Kuten sanottu, jotkut lähtevät viikonlopuksi kylpylään kokeakseen mielihyvää. Me emme mene kylpylään, vaan jäähalliin luistelemaan omaa juttuamme, kokemaan ja elämään yhdessä juuri tällaisen viikonlopun. Kiitos.

PS. Suomen mestaruus antoi aihetta muutamille toteuttaa uhkauksensa… Yksi niistä toteutettiin välittömästi seuraavana keskiviikkona, eikä kippariamme enää MM-kisoissa nähdä viilettämässä paljetit korvissa ;)



24.2.2008 LINNEA:
Tammikuun kisaputken jälkeen tuntui, että SM-kisoihin olisi vielä ikuisuus, mutta ne saapuivat nopeammin kuin luulinkaan. Treenien osalta kisaviikko alkoi tuttuun tapaan vapaapäivällä, kunnes tiistaina palasimme jäälle viimeistelemään ohjelmia. Loppuviikosta pidimme molemmilla puvuilla pukuharkat ja perjantaina pääsimme jopa areenan jäälle tunnustelemaan kisafiilistä . Viikon aikana oli myös Taiskin synttärit, jonka kunniaksi lauloimme kuuluvasti oikein kolmella eri kielellä.

Koulun osalta viikko sujui jälleen analyysin ja topologian parissa. Ensi viikon kokeet aiheuttivat stressiä, mutta ensin oli selvittävä tämän viikon laskuharjoituksista ja kokeeseen valmistavasta alkukuvatestistä. Kisavalmistelut sekä tietysti itse kisat eivät jättäneet paljon aikaa lukemiselle, joten heti maanantaina oli suuri luku-urakka edessä. Onneksi kohta on väliviikko ja pääsen pitkästä aikaa kotiin ja näkemään kavereitani.



20.2.2008 KATRI:
Viikkoni alkoi kuumeisissa merkeissä, sillä sairastuin lähes joka keväänä tutuksi tulleeseen mikä-lie-influenssa-tautiin. Oli eri kivaa päästä loppuviikosta jäälle, sillä syksyinen kolmen kuukauden, kolmen viikon ja kolmen päivän pituinen poissaoloni jäältä saa jokaisen jäällä vietetyn hetken tuntumaan entistäkin nauttittavammalta!

Torstaina RCKT vietti poikkeuksellisesti jäävapaata päivää, koska torstaiset treenit oli siirretty tiistaihin ja torstai pyhitetty vanhojentansseille ja penkkareille. Mulla olikin ilo ja kunnia päästä katsomaan Tiiniksen, Lotan ja Tuulin ihania tansseja ja mielettömän ihania tanssipukuja! Tansseja katsoessa oli kyllä hymy herkässä niin ihanien asujen kuin Tuulin spesiaalien pyörähdysliikeiden ansiosta ;D. Samaisena torstaina oli myös ystävänpäivä ja Tupsun synttäripäivä! :)

Perjantaina Pirkkolan putket olivat taas vaihteeksi hajalla ja jää sulana, joten meillä oli siis toinen treenitön päivä putkeen. Vietin perjantaipäivän kaverini kanssa kirppareita kierrellen ja ostin megarouheen vyön ja pari paitaa xD. Kaisa kehotti meitä roksuja tekemään kävelylenkin perutun jään sijaan, joten illalla lähdin koirani Herben kanssa ulos. Lauantaiaamuna meillä oli treenit jo kello kahdeksan reikäleipä. Vaikka herätys olikin aikainen, oli mukavaa, että koko loppu päivä oli sitten vapaata! Lauantai-illalla katsoin Annikan kanssa Chicagon, joka kuuluu ehdottomasti musikaalien eliittiin ja on yksi maailman parhaista leffoista ikinä -suosittelen lämpimästi!

Sunnuntai vierähtikin sitten treeneissä ja kotona lepäillessä, sekä työni puolesta mahdollista hiihtolomaa suunnitellen :). Meillä oli normaalit kisoja edeltävän viikonlopun treenit, ja ohjelmat viimeisine muutoksineen näyttivät tosi hyviltä näin viikkoa ennen SM-kisaa -videoltakin! 



15.2.2008 TAISKI:
Heti Eurooppa-turneen jälkeen mulla tuntui olevan aikamoinen starttiapatia palata siviiliarjen velvollisuuksiin. Oli niin paljon juttuja, mitä piti hoitaa ja juttuja, jotka olin jättänyt hoidettavaksi ”sitten kun tammikuun kisaputki on ohi…” Reilu viikko turneelta kotiutumisen jälkeen olin jo täysin töihin ja arjen härdelliin palannut, saanut monta rästihommaa hoidettua ja monta muuta riesaa projektin alle... Yksi niistä ”sitten kun tammikuun kisaputki on ohi” -asioista oli viedä Jörtsy huoltoon. Huoltoukko ehdotti mulle aikaa heti maanantaille, mutta halusin Jörtsyläisen huoltoajan välttämättä tiistaille. Tiistaille siksi, että se on Rockettesin vapaapäivä, ja näin ollen mulla olisi varaa joustaa, jos huolto venyisi aikataulustaan pitkäksi. Noh, kuin kohtalon ivaa matka tyssäsi iloisesti Sturenkadun kulmaan juuri maanantaina. Mulla on onni, kun löytyy Rockettes-isukkeja laina-isiks, ja nyt sain lainata Laten iskää ;). Enpä oo muuten ennen ohjaillut hinattavaa autoa, nyt tuli tehtyä sekin.

Keskiviikkona käytiin kaverini kanssa ostamassa liput Bon Jovin ensi kesäkuun keikalle, ja permannolle – kyllä! Nimittäin edellisen kerran vuonna 2000 tehtiin se virhe, että ostettiin istumapaikat katsomoon.

Tällä viikolla uusiomaalailin vanhaa joulupukilta saamani puista kolmikerroksista nukensänkyä. Siitä tulee kiva ja erilainen hylly pieneen eteiseeni.

Treeneissä tykiteltiin taas sähäkästi kokiksia aikamoisella tahdilla. Kaisa lähti perjantaina Finettesin luo Milanoon Spring Cupiin. Meillä oli siivousviikonloppu Kärpän kanssa, ja olimmekin kovin aikaansaavia moppaajia!



5.2.2008 RINGA:
Kaksi viikkoa kestänyt Eurooppaturneemme saatiin päätökseen maanantai-iltapäivällä. Suomeen saavuttuamme lentokentällä meitä oli vastassa tuttu fanijoukkomme, joilta jokainen roksu sai oman ruusun kiitokseksi voitokkaasta kisamatkastamme. ;o)) Vaikka koko reissumme oli äärimmäisen onnistunut ja ikimuistoinen, oli kuitenkin ihanaa päästää vihdoin ja viimein omaan kotiin syömään kotiruokaa ja nukkumaan omaan sänkyyn! Heti kotiin päästyäni lisäsin kaksi uutta kultamitaliani hienoa mitalitankoani koristamaan. ;o))

Keskiviikkona treenit jatkuivat taas entiseen malliin. Kisoja ollaan kisattu jo viidet, mutta vielä ovat ne kaikista tärkeimmät edessä, joten treenausintoa kyllä löytyy paljon meistä jokaisesta . Nyt meillä on treeneissä tavoitteena saada ohjelmiimme vielä lisää kivoja lisäyksiä ja yksityiskohtia sekä saada lisää VAU-feeliksiä. ;)

Matkan jälkeinen viikko oli minulla täynnä koulujuttuja. Heti tiistaiaamuna minä, Salla ja Late vietimme muutaman tunnin äidinkielen prelissä ja perjantaina oli vielä ruotsin preli.. Muita koulujuttuja minulla ei reiluun kuukauteen juuri ole, joten saan rauhassa valmistautua äikän ja ruotsin ylioppilaskokeisiin. Ja samalla voin ehkä vähän ottaa rennommin ja nähdä kavereita useammin sekä veljieni iloksi osallistua koiran ulkoiluttamiseen!

. joukkue . kuvagalleria . blogi . vuodesta 1984 . vieraskirja . media . fanit . linkit . yhteistyössä . in english .